maanantai 14. marraskuuta 2016

Mediaa ja markkinavoimia

Helsingin Uutiset kirjoittaa yksinasujista 4.11.2016 ilmestyneessä jutussaan: Jo 1 100 000 elää Suomessa yksin – pitääkö kaikilla olla oma sauna, pesukone tai pölynimuri? Juttuun on haastateltu Yksinasuvat ry:n puheenjohtaja Jutta Järvistä.

Minua kyllä kiinnostaisi erilaiset yhteiskäytön, jakamistalouden ja naapuriavun sovellukset. Lapsiperheellisillä on monesti melko tiivistäkin auttamista, tavaroiden lainaamista ja kierrättämistä, lastenhoitoa ja -kuljetusta jne. Kaikkein mieluiten itse puuhaisin samanlaista muiden yksinasujien kanssa. Ajatukset esimerkiksi jaetuista kesäasunnoista ovat ihan järkeviä. Arkisempia juttuja voisivat olla kierrättämiset (esim. kuvalehdet), tavaroiden lainaamiset (esim. työkalut, matkalaukku), kukkien kastelut, lemmikkien hoitamiset jne.

Ps. Stockmannillakin oli ilmeisesti sinkkupäivän kunniaksi 11%:n alennus mm. kosmetiikasta ja vaatteista, mutta asiaa koskeva viesti oli mennyt roskapostikansiooni. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että sinkkupäivä 11.11. puskee Suomeen markkinavoimien ansiosta haluttiinpa sitä tai ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti