Mun tuleva mies

- Minkäköhänlaiset verhot mä hankkisin, ettei ne häiritsis mun tulevaa miestä?
- Haluaisin tuollaiset pussilakanat, mutta ovatkohan nuo liian naiselliset mun tulevan miehen mielestä.
- Uudet stereot pitäisi ostaa, mut haluaisin oikeestaan, et mun tuleva mies hoitais sen.
- Onkohan tää koristetyyny tarpeeks neutraali, et mun tuleva mieskin vois tän hyväksyy?
- Oven sarana vinkuu ikävästi, mutta mun tuleva mies varmasti hoitaa sen mielellään.
- Minkäköhänlaisia astioita mun pitäis hankkia, että ne sit sopis mun tulevan miehen astioihin?
- Ei mun tartte vaihtaa valaisimen simahtaneita halogeenilamppuja, koska mun tuleva mies varmaan haluaa vaihtaa ne ensivierailulla.
- Mun tuleva mies on varmaan niin kätsy, et se fiksaa kaikki nurkkiin kertyneet elektroniikkaroinat tai hoitaa ne kierrätykseen.

Jossain vaiheessa havahduin siihen, että sisustan omaa kotiani jotain mielikuvitusolentoa varten. Ja vielä hälyyttävämpää - annoin monen jutun roikkua rempallaan, kun ajattelin mielikuvitusolennon sitten korjaavan ongelmat. Monissa asioissa olen elänyt neuvokasta ja aktiivista sinkkunaisen elämää, mutta jostain ihmeen syystä oma koti on ollut poikkeus. Onneksi hätkähdin, sillä siitä käynnistyi muutos. Pussilakanat ostin vaaleanpunaisina, koska kaupassa iski todellinen prinsessafiilis päälle, mutta onneksi ne sai avaamattomissa pakkauksissa palauttaa. Pää vähän kylmempänä kävin vaihtamassa pussilakanat parempiin, mutta kuitenkin oman maun mukaisiin. Myös koristetyyny ja astioita tuli hankittua ihan oman mielen mukaan. Vaihdoin halogeenit, öljysin saranan ja toimitin elektroniikkajätteitä asiallisesti kierrätykseen.

Vasta nyt tätä kirjoittaessani tajuan, että ongelman yllä saattaa kummitella ex-avomieheni haamu. Hän oli sisustusfriikki ja hankkimansa osaamisen vuoksi hän oli mielestään oikeutettu sisustamaan yhteistä kotiamme yksinoikeudella. Suhteemme loppupuolella ostin erään keittiösisustuselementin, joka on minulla edelleen. Exä ei voinut sietää sitä, koska se ei hänen mielestään sopinut keittiön muuhun sisustukseen.

Enää en tietenkään antaisi kenenkään dominoida yhteisen kodin sisustamisessa. Haluaisin kuitenkin ottaa sen toisen ihmisen mielipiteen huomioon. Haluaisin sitä niin paljon, että olen jarrutellut sisustusprojekteja miehen tähden. Tai siltä minusta ainakin tuntuu. Minun on kyllä pakko myöntää, että osa rempallaan olevista jutuista johtuu laiskuudestani. On helppo selitellä asioita huomaavaisuudella mielikuvitusolentoa kohtaan. Sinkkuudella on kyllä sillä tavalla merkitystä, että useinkin tulee ajateltua, että mun kodissa ei tarvitse olla sitä-ja-tätä tai riittäähän mulle se-ja-se. Nyt työlistallani on kodin muokkaaminen sellaiseksi kuin haluan. Vielä on tekemistä, mutta olen jo hyvässä vauhdissa.

Ps. Tästä kirjoituksesta tuli mieleeni alkuvuodesta lukemani kirja Tapaaminen Elämän kanssa, joka on kirjailijana mielestäni aliarvostetun Cecelia Ahernin kirjoittama. Vaikka Ahernin myöhemmän tuotannon kirjoissa on hyvin ärsyttävää yläluokan kuvausta tuoteasetteluineen, on niissä aina jotain sympaattisen psykologista sisältöä. Tässä kirjassa kolmekymppinen Lucy sähläsi elämäänsä eteenpäin asunto siivottomana ja henkilökohtaiset asiat solmussa. Lopussa hän tietysti rakastui erään elämänsä kohentamisprosessin ansiosta. Kirja sopii 30+sinkkunaisille, joilla on elämä enemmän tai vähemmän rempallaan.