lauantai 2. syyskuuta 2017

Leukaluun palasia

Kaikki varmasti muistavat taannoisen verilöylyn Norjan Utöyalla. En koskaan halunnut perehtyä siihen kovin tarkasti, mutta joitain juttuja on jäänyt mieleeni. Muistan tapauksen, jossa uhrien omaiset päästettiin saarelle katsomaan paikkaa, jossa heidän rakkaansa olivat viimeiset hetkensä viettäneet. Moni omainen tiesi tarkan paikankin, missä läheinen oli kuollut. Eräät vanhemmat menivätkin siksi katsomaan leiripaikan saunaa, jonne heidän teini-ikäinen lapsi piiloutunut ja myöhemmin tullut ammutuksi. Tapauksen parissa työskennelleet tutkijat apujoukkoineen olivat ihan varmasti yrittäneet tehdä saarella kaikkensa ennen kuin omaisia sinne otettiin vastaan. Saunaan menneet vanhemmat löysivät lattialta kuitenkin palan jonkun uhrin leukaluuta - ehkä oman lapsensa.

En ole mielestäni mikään siivoton tyyppi. Aiemmin myös kuvittelin, etten säilö sen pahemmin luurankoja kuin mitään tarpeetonta tavaraakaan kaappien ja laatikkojen perälle. Uskoin siivonneeni päättyneiden projektien sälät roskiin & arkistoihin. Kuvittelin myös monen monta kertaa elämässäni avanneeni uuden lehden ja ottaneeni reippaita askelia ihan uuteen elämänvaiheeseen. Pinnalta katsoen se onkin totta. Mikroskoopilla katsottaessa taas... Löysin siis vieläkin kodistani tavaroita, jotka olen saanut eksiltäni. Kuinka hemmetin kauan tätä jatkuu? Yksi minua hirmuisen pitkään palvellut arkinen esine on ollut vaikeasti korvattavissa. En voi heittää sitä menemään, koska tarvitsen sitä paljon. Uutta olen etsinyt hartaastikin, mutta on ollut todella vaikea löytää yhtä hyvää tai jopa parempaa. Pari päivää sitten parahdin asiasta nettiin ja ihmiset alkoivat auttaa minua oikein porukalla. Moni tarjosi omia vastaavia esineitään, moni antoi ostovinkkejä ja lupasipa joku jopa ryhtyä tekemään minulle kyseistä esinettä. Nettiryhmissä on kuulkaa valtavasti poweria! Sain kimmokkeen etsiä vielä tarkemmalla kammalla uutta tuotetta netistä. Surffasin tunteja ja muuntelin tuumia senteiksi, mutta ei löytynyt. Päätin sittenkin tehdä esineen itse, sillä tiesin saavani aikaan jonkin kelvollisen, joskaan en varmasti mitään tosi upeaa. Aivan viimeisissä tarkastuksissa löysin vihdoin ja viimein lupaavan tuotteen. Se täyttää kaikki kriteerini, se on hinnaltaan reilusti alle 10 euroa ja voin käydä ostamassa sen helsinkiläisestä kivijalkaliikkeestä. Huomatkaa, että olin valmis tilaamaan tuotteen vaikka toiselta puolelta maapalloa ja hintahaitarini ylettyi 50 euron korville. Olen jo nyt varma, että rakastan sitä hetkeä, kun heitän tuon entisen tavaran pois. Saman tyyppisen, mutta huomattavasti kevyemmän prosessin kävin läpi avaimenperäni kanssa. Haluan vanhasta eroon ja uuden tilalle.

Hiljattain olin tavaratalon kosmetiikkaosastolla etsimässä lahjahajuvettä eräälle nuorelle. Tuskastelimme myyjän kanssa ihanien hajuvesien mielettömän suurta valikoimaa. Kun palasin kotiin aloin pohtia, kuinka kauan ole jumittanut vanhoissa tuoksuissani. Kuulkaa kauan! Olen pitänyt elämäni ykköstuoksuna erästä sinänsä tosi hyvin minulle sopivaa tuoksua, jonka *huokaus* sain alunperin lahjaksi eräältä suurelta rakkaudeltani. On minulla tietenkin ollut välissä jotain lyhytaikaisia tuoksuja, jotka muuten usein liittyvät joihinkin lyhytaikaisiin suhteisiin. Tuoksut ovat minulle hirveän tärkeitä. Jos olen surullinen tai siipi maassa, laitan itselleni äkkiä hajuvettä, sillä se piristää ainakin vähän. Lähiajan projektini on löytää itselleni uusi ykköstuoksu, joka liittyy ihan vain minuun itseeni eikä kehenkään muuhun.

Ps. Dolce & Gabbana ei liity minuun mitenkään. Ilmaisessa kuvapankissa sattui vaan olemaan niukanlaisesti sopivia kuvavaihtoehtoja.